Olen jo vuosia (!) ollut vahvassa uskossa siitä ettei Koirani osaa uida. Urbaanilegenda kaikkien eläinten uimataidosta on herättänyt minussa lähinnä huvittuneisuutta sekä kaikkitietävän kulmien kohotuksen kera epäuskoa sisältävän hymähdyksen "niinpä niin"... Pikakelauksella selatessani "koirallisia" vuosia taaksepäin päädytään kesään 2010. Ankkuroin "varman tietoni" oman, harvinaislaatuisen nelijalkaisen perheenjäsenemme uimataidottomuudesta yhteen, YHTEEN, epäonniseen koiranuittokertaan.
Kesä 2010 tarjosi epäilemättä auttavat koiranuittokelit koska olen syystä tai toisesta päätynyt ajatukseen siitä että Koirani haluaa uida. Muistan vielä miten houkuttelin uittoreissulle mukaani Poikani sekä hänen ikätoverinsa. Hyvä idea sinänsä... Kuningasajatusta vielä päässäni laatiessani näin hurjimmissa mielikuvissani näkyjä siitä, miten Pojat melko taitavina uimareina noutaisivat vesipetokoiraamme pois ulapalta takaisin rantaviivan tuntumaan.
Pyh ja pah. Maanittelua, kepinheittoa, koiranamien perusteetonta jakoa. Ihmetystä ja kummastusta. Koira ei suostunut kastamaan polkuanturoitaan vapaaehtoisesti. Ei sitten millään. Pojat sen sijaan kastuivat puoleen reiteen saakka (vähintään) maanitellessaan Koirapoloa vedestä käsin luokseen. Ohikulkijoiden riemuksi minä heitin rannalta keppiä veteen ja Pojat heittivät vedestä naaraamansa keppiä takaisin minulle rantaan. Ja Koiran ihmetteli puuhiamme vieressäni kiltisti istuen; ajatteli varmaan mielessään että mitä hullua ihmisten hommaa tämäkin taas on. Koiran ilmeestä saattoi lukea tämän ajatukset: "Koiranami mulle ja Emäntä keppi sulle; ota koppi!
Voihan sentään; tuolloin karistin ajatuksistani hurjimmat Koiramme sukupuun rotuselvittelyihin liittyvät epäilyt siitä josko taustalla olisi Espanjan vesikoiriin viittaavaa genetiikkaa. Koirani osoittautui uimataidottomaksi, tai no, uimahaluttomaksi espanjalaiseksi "rantakäärmeeksi", epä- Manolitoksi. No, mikäs siinä sitten. Koira autoon, Pojat kuiviksi ja takaisin kotiin. Meidän koira EI ui. Taas yksi meriitti saavutettu. Pistäkääs paremmaksi!
Ihana, lämmin kesä herätteli minussa toiveen Koiran mahdollisesta, piilevästä näyttöön perustumattomasta uimataidosta. Kaunis kesäilta ja Koiralle valjaat niskan. Reipas kävely kotimme läheisyydessä sijaitsevalle koiranuittopaikalle... Suunnitelmani Koiran hieman salaisesta, kokeellisesta uintireissusta (vetoan tässä Koiraan liittyvään hämmentävään uimataidottomuuden osuuteen liittyvään seikkaan) muuttui varsin mieleisellä tavalla, sillä ex tempore seuraamme liittyi ihana Ystäväpariskuntamme kahden suloisen Koiruuden kanssa. Koiramme saikin lopulta hyvää vetoapua Ystäviemme taitavasta uimarikoiruudesta, jo leidi-ikäisestä suloisesta Tyttösestä. Kiitos vielä V ja J + Tytöt varsin kivasta illasta <3
En malttanut olla julkaisematta "mittavaa" kuvatodistetta Koiran varsin sujuvasta uimataidosta. Koiralle luontainen varovaisuus oli läsnä myös uimapuuhissa, mutta onneksi Hän kuitenkin voitti varovaisuudessaan vesileikkien riemun puolelleen <3 Uimakaverukset eivät sopineet tällä kertaa harmikseni samaan kuvaan, mutta ehkäpä ensi kesänä sitten ;)
Suunnitelmissani on ollut jo jonkin aikaa kirjoittaa pieni selvitys Koiran taustoista ja siitä, miten aikoinaan päädyin adoptoimaan Koiran Espanjasta. Palaan aiheeseen tuonnempana; nyt suuntaamme postauksen Pääjehun kanssa Koiramaisille poluille!
Mukavaa, rentouttavaa ihan kohta alkavaa viikonloppua Kaikille <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti