8.10.2014

Ajankulunkauhistelua, Ikäkriiseilyä ja Opinnäytetyöstressiä

Huh, aika rientää ja lokakuu on hyvää vauhtia käynnissä. Ekat syksyn kuukaudet ovat hurahtaneet omalta osaltani pikakiidolla ohi ja eteenpäin; siitä ovat pitäneet hyvän huolen työ, opinnot, uudelleen hereille viritelty takaa-aikojen rakas harrastus sekä laiskasti ylläpidetty sosiaalinen elämä. Ajan kulku konkretisoitui syyskuun puolella syntymäpäiväni aattona pohtiessani oliko ikäni nyt se miksi sitä arvelin. Mies oli merkinnyt kalenteriinsa iäkseni yhden vuoden oikeaa enemmän (!) ja äitini taas yhden vuoden vähemmän... Onnekseni kuitenkin kuulin erään nuoren henkilön arvioineeni ikääni mukavasti alakanttiin; se jos mikä piristi Miehen anteeksiantamattomasta laskuvirheestä aiheutunutta turhautuneisuuden jälkeen. Toinen ajan kulusta muistuttava merkkipaalu saavutettiin tänään Pojan ilmoittauduttua mopokorttiopintoihin. Minullako jo kohta (kolmen vuoden kuluttua) täysikäinen lapsi?
 
Työn ja opintojen välinen tasapainottelu on aiheuttanut paljon ajattelemisen aihetta. Pää"ongelmina" on aikatauluttaminen ja priorisointi. Muistan olleeni aikaisemmissa opinnoissani viimetippailija deadline-asioissa. Pahasti näyttää siltä että samalla linjalla mennään edelleen. Tiedostan laiskuroinnin liian hyvin opiskeluaikatauluja laatiessani; jätän töitten valmistumiselle kalenterissa sitä pahapahaa luuserointiaikaa. Kun se rikollinen aika on ansaitsemattomasti kulutettu, alkaa itkupotkua sisältävä liian lyhyt toimintavaihe paljolla päänsäryllä, liian monella kupillisella kahvia nautittuna ja lähipiirille tiuskiessa... Onnea ja menestystä kanssani Rakkaat lähipiirissäni!
 
Nyt kun opinnoista innostuin kirjoittelemaan niin avaudunpa tulevaisuuden pikkuisesta opintomöröstä hieman lisää. Istun viikon päästä tilaisuudessa jossa olisi määrä esitellä alustavia opinnäytetyösuunnitelmia kanssaopiskelijoille. Mikä neuvoksi kun isot pyörät lyövät joiltain osin päässäni tyhjää ja aihe on vielä hieman hukassa. Aika selvää kuitenkin on että opinnäytetyöni ei niinkään palvele nykyistä  toimenkuvaani/ työnantajaani. Todennäköisempää on että työni käsittelee niitä tulevaisuuden visioita joiden soisin olevan keskeisessä roolissa työssäni/ toimessani sitten "isona". Ihan suurimpana haaveenani olisi sulauttaa aiemmista opinnoistani sekä harrastuksistani ammentamani innovaatiot yhdeksi, toimivaksi kokonaisuudeksi.
 
Aika näyttää kuinka tässä käy, mutta koitan näyttää pitkää nenää sisäiselle laiskamadolleni...
 
 
Pähkäileekö kukaan muu opinnäytetyöaiheen valinnan vaikeuden parissa?
 
Kivaa ja mukavaa loppuviikkoa ihan kaikille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti