Uskokaa tai älkää; sain VASTA äsken Dubain matkakuvat kortilta koneeseen! Panttaan vielä hetken matkaraportin laatimista, mutta malttakaahan...
Kirjoitin pitkän tilityksen viime aikojen harmituksistani tämän postauksen kuvien kaveriksi. Viime tingassa ja Ystäväni kanssa käydyn puhelinkeskustelun jälkeen tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Deletoin mutinat jotka eivät ehkä ole postauksen arvoisia. Pohdiskelin deletoidussa tekstissä syvällisesti monenlaisia elämäni "epäkohtia". Tekstissä käsiteltiin niitä arjen rasitteita ja pakollisia pahoja joita ei pääse karkuun.
Spekuloin sitä mitä tehdä kun työasiat vievät voimat. Mitä sitten kun ei jaksa väsymykseltään pitää kiinni sosiaalisista suhteista, tehdä kotitöitä saati panostaa omaan hyvinvointiinsa. Mikä neuvoksi kun vuosiloman jälkeen on väsyneempi kuin ennen lomalle lähtöä? Miten luotsata uusperheen arkea nuorisolauman kasvukipujen tiimellyksessä. Ja kaiken huipuksi miten olla parisuhteessa toisen arvoinen aikuinen. Miten priorisoida omaa jaksamistaan kullekin elämän osa-alueelle ja milloin on reagoitava voimavarojen hiipumiselle?
Voimavarat ja riittämättömyys. Milloin hälytyskellojen pitäisi soida omien voimavarojen ollessa äärirajoilla? Ainakin silloin kun olemus on "so last season" ja sen alla kamppailee ajat sitten asialle merkityksen menettänyt mieli. Tai siinä kohtaa kun tilattu sisustuslehti viruu lähes lukemattomana ikkunanlaudalla seuranaan Hullari-kuvasto. Kuvasto, joka sekin on luettu loppuun useammassa erässä. Silloin kun ei välitä vieraista villakoirista omissa nurkissa ja kaikki on evvk.
Elämä ei ole ihan noin pahasti kuin mitä tekstistä voisi välittyä. Todennäköisesti kyseessä on kevätväsymys. Se jokakeväinen kutsumaton vieras. Vähän samaan tapaan kuin kaamoskiusaaja syksyisin. Tietoinen alavireyden torjunta- ja poisto-operaatio onkin alkanut, siitä ensiaskelia on otettu valitsemalla ylle keltaisia väripilkkuja. Ja miten jaksaisinkaan näitä koti- ja työjuttuja, arkea ylipäänsä, ilman tsemppiä ja potkua takamukselle... Perheen ja Ystävien tuki on korvaamatonta, siitä ei pääse mihinkään.
Kiitos siis Teille <3
Onneksi sentään aurinko paistaa jälleen :) Ja ai niin. Carpe Diem. Pitäisi muistaa tarttua hetkeen. Elää enemmän hetkessä eikä jäädä tuleen makaamaan. Ei vaikka väsyttäisi.
Kevätauringon säteitä tilaillen ja lämpimämpiä päiviä odotellen toivottelen mukavia viikonlopun jatkoja <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti